Roopen valintakoetsemppi

Julkaistu 28/05/17

Roope tsemppaa

Nyt opinnot jo aloittaneena olenkin miettinyt, että esimerkiksi ryhmätyötaidot olivat selkeästi yhtenä isona hakukriteerinä opiskelijavalinnoissa, koska digiviestinnässä about kaikki isommat tehtävät tehdään ryhmissä.

Ennen kevättä 2016, en ollut kuullutkaan Metropolian digitaalisen viestinnän koulutusalasta. Googlailin muistaakseni vain jotain digitaaliseen markkinointiin ja some-viestintään liittyvää koulutusta ja sattumalta törmäsin Metropolian digiviestintään, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Laitoin hakemuksen menemään ja kutsu valintakokeisiin tuli kuin tulikin.

Kutsukirjeessä mainittiin, että kokeissa täytyisi pitää esitelmä, mutta muuta hajua valintakokeissa järjestettävistä tehtävistä minulla ei ollut. Olin jotenkin onnistunut ohittamaan infot edellisvuosina järjestetyistä kokeista, joten odotin innolla (lue: kauhuissani), mitä valintakokeet pitäisivät sisällään. Ainoa tieto kokeista siis oli vain aika, paikka ja esitelmä.

Kokeet saivat shokkialun, kun yksi opettajista mainitsi yhtenä osana olevan koodausta, jota en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Ajatukset kokeista karkaamisesta tulvi mieleeni, mutta päätin jäädä kuitenkin katsomaan, mitä saisin aikaiseksi. Onneksi siis jäin, koska tässä sitä nyt ollaan; opiskelemassa digiviestintää! Kokeissa opettajat kehottivat ryhmätyöskentelyyn ja avoimeen tiedonhankintaan, mistä lähteestä tahansa. Jälkeenpäin ajateltuna, tällainen ryhmäytyminen ja tiedon hankinta ja sen oikein käyttäminen painoi varmasti kupissa yhtä paljon, kuin se kuinka hyvin osasi jo siinä vaiheessa kirjoittaa koodia. Edellä mainittuja menetelmiä hyväksi käyttäen, sain palautettua noin 80% valmiin kooditehtävän, joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi kokeista karkaamisen sijaan. Nyt opinnot jo aloittaneena olenkin miettinyt, että esimerkiksi ryhmätyötaidot olivat selkeästi yhtenä isona hakukriteerinä opiskelijavalinnoissa, koska digiviestinnässä about kaikki isommat tehtävät tehdään ryhmissä.

ps. Vinkkinä siis kaikille tuleville hakijoille ja valintakokeisiin kutsutuille: AINA kannattaa yrittää, vaikka tehtävät vaikuttaisivat kuinka vaikeilta ja ylitsepääsemättömiltä tahansa!

Roope keittää parhaat kahvit.